Keskustan
valtuustoryhmä on erityisen huolestunut kouluterveyskyselyssä koko maassa esille
tulleeseen haasteeseen nuorten seksuaalisesta väkivallasta sekä häirinnästä.
Hyvinvointikertomuksesta ilmenee, että koulukiusaamista yleisempää on seksuaalisen
väkivallan kokeminen. Peruskoululaisista 16 prosenttia, lukiolaisista 15
prosenttia ja ammattioppilaitosten opiskelijoista 24 prosenttia on kokenut
seksuaalista väkivaltaa.
Tässä seksuaalisesta väkivallasta puhuttaessa tarkoitetaan
tahdonvastainen intiimiä koskettelua, seksiin painostamista tai pakottamista
sekä maksun tarjoamista seksistä. Häiriköinnistä puhuttaessa viitataan vallan
väärinkäyttöön ja seksuaalisuuden halventamiseen sekä nöyryyttävään
kielenkäyttöön.
Meitä kaikkia aikuisia velvoittavat monet asiat puuttumaan tähän mm.
Kansainvälinen lasten oikeuksien sopimus velvoittaa meidät puuttumaan ja
puhumaan seksuaalisesta häirinnästä ja väkivallasta.
Meillä on velvollisuus tarjota tietoa nuorille heidän oikeuksistaan,
turvataitokasvattaa heitä ja tarjota medianluku taitoihin liittyvää kasvatusta.
Seksuaalikasvatuksen tavoitteena on asenteiden, tietojen, taitojen, sukupuolten
ja yksilöiden välisen tasa-arvon, sekä seksuaaliterveyden edistäminen. Turvataitokasvatuksella vahvistetaan
lasten omia taitoja puolustaa itseään ja pitää huolta rajoistaan kiusaamisen,
väkivallan, houkuttelun ja ahdistelun tilanteissa. Turvataitokasvatus on lasten
omien voimavarojen ja selviytymiskeinojen laaja-alaista vahvistamista.
Nettimaailma on tuonut pornon ja seksin jokaisen lapsen ja nuoren
saataville, jos annamme tulevien sukupolvien hankkia seksuaalikasvatuksensa
verkosta, pelkäänpä että tulevaisuudessa opittu malli lisää meidän haasteita
koulumaailmassa juurikin seksuaaliväkivallan osalta.
Keskustan valtuustoryhmä toivookin että päiväkodeissa ja kouluissa sekä
nuorisotoimessa lisättäisiin tietoisesti turvataitokasvatustunteja,
seksuaalikasvatusta sekä henkilöstön osaamista kohdata lapsia ja nuoria asian
tiimoilta. Olisi myös tärkeää selvittää missä ympäristössä tai olosuhteissa
nuoret häiriköintiä kohtaavat ja kenen toimesta.
Lopuksi
haluan kiittää, että Vantaa on huomioinut hyvinvointikertomuksessaan
seksuaalisen väkivallan ja häirinnän. Myös haasteellisista asioista on
puhuttava ääneen ja eri toimijoiden sekä toimialojen yhteistyöllä pyrittävä
muutokseen.