Mahtava viikonloppu Roviksella. Ei sitä voinut etukäteen ymmärtää miten suuresta tapahtumasta on kysymys. Ihmiset oli hyväntuulisia, sosiaalisia ja toisiaan kohtaan avuliaita. Politiikan puhetta riitti, mutta muustakin puhuttiin, istuttiin yötöntä yötä ja koettiin yhdessä.
Kaikista eksoottisinta oli lippumarsi ja kansallispuku, jonka puin päälleni. En mä tämmösiä asioita ole ikinä ennen kokeillut. Täytyy sanoa, että kivaa oli ja tykkäsin kokemastani.
Olin aika rohkea, sillä kävin pöntössä pitämässä minuutin puheen, jonka täällä julkaisinkin aiemmin, kokemusta rikkaampana tämänkin asian kanssa.
Puoluejohdon valinnat olivat jännitysnäytelmiä ja median kiinnostus tätä kaikkea kohtaan kyltymätöntä. Paikalla oli 108 median edustajaa kokouspaikalla kerrottiin, siinäkin oli jo ihmeteltävää.
Enpä olisi uskonut että kestää lähes kuusi tuntia suorittaa henkilövalintavaaleja. Äänioikeutettuja oli yli kaksituhatta ja se vaati pientä organisointia henkilökunnalta, täytyy sanoa, että hyvin hommansa hoitivat, ei siellä kellään ollut pinna tiukalla tms. vaikka jonoteltiin useaan otteeseen.
Itse äänestin Tuomo Puumalaa, hän menestyi, muttei ihan riittänyt tälläkertaa. Hänessä on rohkeutta ja karismaa sekä osaamista ja uskon , että vielä tulee hänenkin aika.
Uusi puheenjohtaja Juha Sipilä on minulle tuntematon, mutta tulee varmasti tutuksi ajan myötä. Toivotaan että Sipilä arvostaa myös pääkaupunkiseutua tärkeinä vaalipiireinä. Media on ollut enemmän kiinnostunut hänen uskonnollisesta vakaumuksestaan kuin osaamisestaan tai niin se ulospäin näkyy, onkohan se olennaisin kysymys ollenkaan? Sipilästä jäi kaikenkaikkiaan hyvä fiilis ja luotan kyllä täysin häneen.
Varapuheenjohtaja vaalit menivät näkökulmastani ihan nappiin, sillä annoin ääneni valituille. Annika, Riikka ja Juha ovat kaikki paikkansa ansainneet ja uskon, että heillä on paljon annettavaa puolueelle. Kaikilla on hyvin erilainen tausta ja persoona, luulen, että se on hyvä asia.
Puoluesihteeri vaali jännitti ehkä kaikista eniten, valinta osui oikeaan henkilöön. Onnittelut vaan kaikille valituille.
Rovikselta jäi käteen tukku uusia upeita tuttavuuksia, vahvempi Keskustahenki, mahtavia elämyksiä ja iloinen mieli. Tästä on hyvä jatkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti