lauantai 27. lokakuuta 2012
Teen parhaani ja lupaan olla aktiivinen
Yksi yö vaaleihin.
Valtava tunnetila päällä, palelee, ajatukset heittelee jne. Jännitys meinaa viedä mut mukanaan. Suuria tunteita "pienelle" ihmiselle. Jotenkin olisi helpompaa jos tarvisi laittaa hakemus ja cv sisään ja odottaa haastattelupyyntöä ja tsekata sitä kautta "pätevyys". Nyt mennään sellaista tietä, että ei pysty sanoo yhtään miten käy.
Vaalilupauksia en ole halunnut tehdä, sillä asioihin vaikuttaminen harvoin onnistuu ihan yksin, mutta siihen annan lupaukseni, että teen hommani parhaalla mahdollisella tavalla. Teen parhaani ja lupaan olla aktiivinen.
Ajan mielellän asioita jotka lisäävät yksilön ja yhteisön hyvinvointia, mm:
Mielenterveys on aina ollut lähellä sydäntäni ja se ei valitettvasti ole itsestään selvyys. Pyrin oleman niiden edunvalvojana, jotka painivat mielen haasteiden kanssa. Pyrin poistamaan stigmaa ja parantamaan tasa-arvoisuutta, sekä ajamaan sellaisia palveluja Vantaalla, että jokaisella olisi mahdollisuus tuntea itsenäsä yhteiskunnan tasavertaiseksi jäseneksi.
Nuorten asiat ovat listallani - Nuoruus on mahdollisuus, mutta se voi olla myös valtava haaste yksilölle, jos ei ole ympärillä tarpeeksi terveitä roolimalleja ja aikuisten tukea. Nuoruus on portti aikuisuuteen ja minusta on meidän kaikkein yhteisvastuulla luoda edellytykset ja tukitoimet sille, että nuori voisi rauhassa muodostaa käsityksen itsestään ja omasta identiteetistään, seksuaalisuudestaan sekä tästä vallitsevasta yhteiskunnasta.
Perhe on voimavara - ennaltaehkäisevää työtä tulee tehdä kaikissa niissä paikoissa jossa lapset, nuoret ja perheet kohdataan. Mielestäni meillä ei ole peruspalveluissa vielä tarpeeksi osaamista tai työkaluja tehdä mm.varhaisia väliintuloja. Perheiden kokonaisvaltaisen huomioinnin puute on iso miinus Vantaalla. Järjestelmä on liian yksilökeskeinen tai siis yksilöllisyyttä tarvitaan kun arvioidaan ihmisen tilannetta, mutta miten yksilö voi jaksaa tukea itseään, jos ei läheisiä oteta prosessiin mukaan.
Näillä ja monilla muilla ajatuksilla olen pyrkimässä Vantaan valtuustoon. Jo vielä jäit miettimään, niin heitä minua kysymyksellä: arja@arjawallenius.fi ja vastailen vielä illan aikana.
Mutta niinkuin aiemmin viittasin, ei Vantaan valtuustossakaan kukaan asioista päätä itse yksinään, siellä tehdään yhteistyötä laajasti kaupunginjohtajan, kuntalaisten, järjestöjen, virkamiesten, elinkeinoelämän ja poliitikkojen jne. kesken. Yhteistyötaitoja ja haluja minultakin löytyy.
252 - Hyvinvoivista nuorista syntyy terveempi Vantaa
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti