lauantai 22. syyskuuta 2012

Uurna tulee postiennakolla

Eläinlääkäri kertoo "uurna tulee postiennakolla lähipostiinne", aika epätodellista vaikka kyse onkin koirasta. Pakko esittää vastakysymys "tietääkö ne postin tädit mitä paketissa on" ?. Jostain syystä valitsemme kuitenkin noudon Mäntsälästä polttopaikasta.

Päätös oli tehtävä tänään ja oli vaikea viedä Sara sinne elänlääkäriin, en pystynyt katsomaan sitä enään silmiin vaikka tiesin tekeväni tavallaan oikein, koska ihan kohta hän olisi kivuista vapaa. Jotenkin oli vaikea ymmärtää/hyväksyä, kun eläin on niin ihmisen armoilla, tässäkin asiassa oli ihan turhaa kysyä hänen mielipidettään.

Ahdas vastaanottohuone, kolkko sisustus, oli vaikea kestää siinä vierellä kaikki ne minuutit, koska ne olivat niin pitkiä. Viimeinen hengenveto ja se oli sitten siinä. Ihan kamala olo.

Lemmikkiystävän menettäminen on tuskallista, vaikka tähän on osattu varautua jo kuukausia. Koira on ollut lapsille seuralainen, tuki ja turva koulun jälkeen, se on ollut harrastuskaveri, sille on voinut kertoa surut ja ilot, se on ollut lääke halipulaan ja vaikka mitä. Lapsille koira hankittiinkin, vaikka hoitovastuu olikin pitkälti meillä aikuisilla.

Kyllä mä kaipaan kovasti Sara sinua <3 Kunpa olisin saanut rapsuttaa sua vielä edes tämän syksyn ja talven.






1 kommentti:

  1. Lemmikkiystävän menettäminen on todellakin tuskaa ja surutyö voi kestää pitkään. Veljeni koira menehtyi vanhuuteen. Hän ei kuitenkaan valinnut polttopaikan uurnaa vaan haluaisi rakentaa itse uurnan tai löytää uurnan muualta. Ehdottiko sinulle kukaan hautaustoimiston uurnaa? En toki tiedä onko tämä mahdollista. Täytyy selvitellä asiaa Pohjanmaan hautaustoimistoilta.

    VastaaPoista